Minulla ja koirallani on keskinäinen viha-rakkaussuhde. Koska työskentelen pääsääntöisesti kotitoimistossa ja usein on työn alla projekteja, jotka vaativat pitkällistä ja intensiivistä keskittymistä. Koirani ei sitä ymmärrä. Kun ulkoiluaika on, siitä ei keskustella. Sitä mennään. Ja kieltämättä, koska  koirani on ylienerginen Saksanpaimenkoira, on selvä että se ei pyydä. Se vaatii.

En ole mikään intohimoinen lenkkeilijä. Sen vuoksi teemme mieluiten retkiä takapihan lähimetsään. On siellä sitten vettä, lunta, kuraa tai mitä tahansa siltä väliltä, sinne mennään, koska metsä on kuitenkin se paikka josta nauttii koira ja kieltämättä myös minä. Joskus haihtuu arki; joskus syttyy inspiraatio. Koiralle riittää metsän tuoksut ja ympärillä vilisevä metsän elämä.

Tänään tapasimme tikan. Minulle se oli entuudestaan tuttu. Koiralle ei, joten keskustelutuokio venyi odotettua pidemmäksi. Koira keskusteli, tikka kuunteli ja minä odotin, että tikka kyllästyisi. Koira sitä tuskin tekee. Tai ainakin kauan saa odottaa.

Huomenaamulla kello 6 lähden bussilla Helsinkiin ja sitä kautta Tallinnaan. Koska kyseessä ei ole viihde- vaan työmatka,  tarjosivat koira ja tikka minulle huomaamattaan inspiroivan ajanvietteen tuolle matkalle. Pöydällä nimittäin odottaa kolme käsikirjoitusta käsittelijäänsä. En ole oikein vielä päässyt edellisistä yli, enkä näin ollen kiinni seuraaviin. Tämä keväinen matka kuitenkin viritti minut sopivaan tunnelmaan ja tulostin reppuun Kesäpojan, josta on hyvä aloittaa.

Kesäpoika on Sauli Uhlgrenin syyskesälle aikataulutettu erähenkinen novellikokoelma. Se lienee matkalaiselle oivaa lukemista näin kevään kolkutellessa.